Kysyisin tuollaisesta asiasta kuin sisäpistokkeen läpivienti. Se pistorasia ja johto on tuotu ilmeisesti hanskalokeron takaa sinne oikeanpuolen a-pilarin alaosaan ja ruuvattu rasia kiinni siihen pilariin.
Jo keväällä 2013 heti tuon sisähaaran asentamisen jälkeen alkoi tuolta oikealta puolelta ja minusta juurikin hanskalokeron tietämiltä kuulua räminää ja ritinää. Se hävisi kesäksi ja talveksi siten, että esiintyi vain hyvin harvakseltaan.
Nyt kun on taas kevät ja karkea asfaltti sekä kesärenkaat alla, niin tuo sama alue rämisee ja rätisee lähes jatkuvasti ja ne räminät ja pärinät ovat todella ärsyttäviä sekä äänekkäitä. Onko mahdollista, että tuota sisähaaraa läpi vetäessä voi saada jotain kojelaudan "eristeitä" ja suojia irti ja nämä sitten pärisevät?
Tuo mekkala on todella ärsyttävää. Se alkaa aina satunnaisesti jossain vaiheessa ajoa ja mitä huonompi asfaltti, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä se räminä ja pärinä alkaa. Ei todellakaan tule mikään premium mieleen, kun sitä kuuntelee.
Nuo äänet on samanlaisia kuin silloin, kun merkkihuolto oli jättänyt laittamatta jotkin rattiakselin ympärillä olevat suojamuovit huonosti paikalleen.
Teetätin tuon homman pihistelymielessä sellaisessa paikassa, jossa asennushommat on melko hutilointia ja jossa huolletaan lähinnä vain vanhoja ja noin 1000-25.000 euron hintaisia kotteroita. Siksi herää epäilys, että jotain olisi huonosti paikallaan tai irti, mutta en tiedä onko se mahdollista, jos ns. ammattimies tekee tuon homman.
Jos olisin tiennyt, että siellä kämmätään asioita, olisin ehkä teetättänyt tämän homman jossain muualla. Nimittäin edellisen bemarini kanssa siellä oli ainakin kämmäilty tuon Defan lämppärin sisähaaran kanssa. Sisähaara oli murjottu siten, että läpivienti jäi liian väljäksi ja sitten oli käynyt niin, että joku helvetin kallis boksi meni moottoritilasta pimeäksi, kun sinne pääsi läpiviennnin vääränlaisen asennuksen takia kosteutta. Kuulin näin käyneen vasta jälkikäteen, kun tuo auto oli jo vaihtanut omistajaa.
Koskaan en ole nähnyt tai katsellut kun tuollaista sisähaaraa asennetaan, että pitääkö siinä irroittaa jotain tai käännellä ja väännellä kojelaudan eristeitä yms?
Minä en tiedä, kun en ole mekaanikko eikä ole mekaanikon koulutusta.
Näköjään sieltä joutunee repimään vähän sitä sun tätä auki ainakin E90:ssä
http://www.bmwforum.fi/viewtopic.php?f=69&t=1597" onclick="window.open(this.href);return false;
Samaan paikkaan tulee piuha ja pistorasia itselläkin. Eli jotain lienee irti tai huonosti paikallaan keskikonsolin tai hanskalootan takana...
Tämä ei kuulu varsinaisesti tyyppiviat otsikon alle. Jos tälle on parempi paikka, niin saa siirtää.