E90 häiritsevät ominaisuudet

E90, E91, E92, E93
Samppa
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 235
Liittynyt: 29 Tammi 2011, 22:01
Auto: BMW F30 320i A xDrive 2016

Onhan lattiaan saranoitu kaasupoljin roikkuvaa sporttisempi, mutta jään kertyminen polkimen tyveen tekee siitä raskaan käyttää ja saa jopa pelkäämään sen rikkoutumista. Vaikka miten yrittää kengät kopistella ennen autoon nousua, niin eihän niitä koskaan täysin puhtaaksi saa. Vähän kerrassaan lumi sitten sulaa kengistä ja valuu pedaalia pitkin lattialle eikä reilummilla pakkasilla edes jalkatilaan suunnattu puhallus jaksa lattiaa kuivattaa, ellei autoa käytä tuntikausia yhteen menoon. Toivottavasti mekanismi kuitenkin on kestävämpi kuin vaginoissa, joissa kaasuplkimia on kuuleman mukaan murtunut aika paljon.

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin havainnut Bemarin paljon ex-japanialaista pätevämmäksi peliksi eikä erilaisia ärsyttäviä "suunnittelun kukkasia" juurikaan ole. Jossain lämpimmämmässä maassa auto hipoisi täydellisyyttä, mutta täkäläiset talviolosuhteet aiheuttavat eräitä huomiota vaativia seikkoja. Näin toki on varmasti jokaisen merkin kohdalla.
Viimeksi muokannut Samppa, 10 Helmi 2012, 16:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Raimo Miettinen
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 753
Liittynyt: 04 Marras 2010, 20:03
Auto: BMW 525dA F10 ex. 320dA M-Sport E91, 120da

Pistetään pari omaa huomiota mitä ei mielestäni ensimmäisillä 15 sivulla ollut.
- sporttipenkit liian kapeat tällaiselle kukkakepillekin, kun leveimmillään juuri sopivat. Samoin ristiselän tuki minimillään vasta parhaimmillaan.
- avaimeton ovien lukitus ei tunnu sulkevan ovia yhtä herkästi mitä aukaisee. Toinen vika mikä tod. näk. liittyy tähän avaimettomuus-toimintoon on painepesurilla pestessä ovet lukitaan, peilit kääntyvät sisään ja kattoluukun verho sulkeutuu jos vesisuihku osuu kahvaan.
- idrive osittainen heikko käytettävyys (esim. auxilta radion kanavalistaukseen siirryttäessä pitää painella tarpeettoman monta kertaa).

Autohan on 320d -06.
Viimeksi muokannut Raimo Miettinen, 12 Helmi 2012, 04:25. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
J1978
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 2776
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 09:45
Auto: F34 320iA xDrive
ex F30 320iA xDrive vm. 2013

iDrivestä ei ainakaan mulla oo mitään pahaa sanottavaa. On nopea, looginen ja helppo käyttää. Navígointi on toki hankalampaa kuin parhaimissa Garminin ja Navigonin vermeissä.

Ei mitään ongelmia siirtyessä radiosta tikulle tai cd:lle (tai toisinpäin). Tosin kehitystä on varmasti tapahtunut 2006 versus 2011. Tämähän on jo toista ellei kolmatta sukupolvea tuon laitteen osalta. Business navin näyttökin on 2011 mallissa samannäköinen kuin F10:ssä oleva näyttö.
Avatar
CLiK
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 372
Liittynyt: 24 Maalis 2011, 20:18
Auto: E61 LCI
+ 987 + w450

Raimo Miettinen kirjoitti: - idrive osittainen heikko käytettävyys (esim. auxilta radion kanavalistaukseen siirryttäessä pitää painella tarpeettoman monta kertaa)
Äänilähteen vaihto kannattaa ohjelmoida ratin pikanäppäimeen. Toisesta napista löytyy itselläni puhelinluettelo.
ex. E63 650i, E88 125i
lesi
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 4
Liittynyt: 23 Marras 2013, 14:52

Nyt 35 tkm 320d:llä vm 2006 ajaneena häiritsee muutama pieni ominaisuus:

-Liian pienen maavaran lisäämiseksi ei lödy mistään jousia. jo 20mm lisää riittäisi sorateilläkin.
-Käsittämätöntä tuo lämpömiyttarin puute. Kikkailemalla se tietysti selviää, mutta kuibkahan yleistä on, että joku ajaa
pitkään termostaatilla, joka pitää moottorin lämpötilan turhan lämpimänä.
-Heikko alavääntö. Teho lisääntyy selvästi VASTA 2000 r/min jälkeen. Esim Volvo S40 1.9D pienempitehoisena (116 hp)
vääntää aivan eri tavalla jo 1500 r/min jälkeen ja tuntuu monessa tilanteessä BMW:tä (163 hp) tehokkaammalta.
Tietääkseni chips-vaihdollakaan ei saa paljon aikaan pikkukierroksille.
Saman alaväännön vähäisyyden olen kyllä todennut myös esim Audi A4 dieseleissä (140 hp).
-Heikko esitys tuo BMW:n kaksoismassavauhtipyörän usein niin lyhyt kestoikä (150 tkm).
-Ohjauksen tarkkuus ei pärjää Focukselle tai Mondeolle, mutta on toki ihan hyvä.
-Polttoaineen kulutus korkeampi kuin oletin, tasaisessa rauhallisessa ajossa 5,8-6,2 l/100 km, kun yllä mainitu Volvo
kulutti vastaavassa ajossa noin 5,3-5,5 l/100 km. Minulla ei ole kokemusta siitä, että onko uudempien EF-mallien
TODELLINEN kulutus oleellisesti pienempi. Suhtaudun kuitenkin epäilevästi mainosmiesten lausuntoihin.

Mutta sitten hyviä puolia:
-Hyvin tasapainoinen käytös, taipuu hienosti puskematta mutkiin vaikka akseliväli onkin pitkä ja hyvä vetopito
kardaaniautoksi.
-Hyvä ajoasento.
-Ilmeisesti kestävä perustekniikka imusarjan läppien poiston jälkeen, uskon ja toivon.
-Matka-auto sieltä paremmasta päästä, mutta ei kuitenkaan niin urheilullinen ja hyvä, kuin mitä odotin ja mitä hinnasta
voisi päätellä!

Monella merkillä ajaneena on vain pakko todeta, että moni vähemmän arvostettu merkki on kuronut aika paljon kiinni Mersun ja Bemarin teknistä etumatkaa.

Älkää pahastuko mielipiteistäni, mutta yritin vain olla täysin objektiivinen ja pidän autosta vaikkei se täydellinen olekaan.

Nimimerkki kriittinen automies
salmol
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 4227
Liittynyt: 18 Loka 2012, 19:33
Auto: BMW M 1000 XR
Paikkakunta: Helsinki

Kiva kuulla kommentteja, niin puolesta kuin vastaan.

Kuulostaa erikoiselta että vääntöä olisi vasta yli 2000 rpm, onkohan kaikki ihan kunnossa? Itsellä on 320d F30, eikä siis kokemusta e91 320d:stä, ja minun autossa on hyvä vääntö jo ihan alakierroksista asti, tyyliin kunnon voima jo 1500 rpm ja allekin. Esim. Ecopro-moodissa pitää vaihteen päällä automaatilla jopa 1100-1200 kierrosten kohdalla maantiellä eikä vaihda pienemmälle kuin isommissa ylämäissä.

Oikea kulutus (kulutusarvot korjattuna) tuolla minun F30:llä on 5.2-5.3 l/100 km sisältäen kaikki ajot viimeiset 25 tkm. Matkalla, esim hämeenlinna-helsinki, menee 4.3-4.6 l/100km ihan 130 km mittarinopeudella.
Ex: BMW F36 420dA xDrive, BMW F30 320dA, BMW R 850 R, Volvo C30 2.0dA, Volvo S80 2.9, Opel Vectra 1.6 S, Peugeot 309 1.6
smigis
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 2
Liittynyt: 24 Elo 2013, 08:59

Kieltämättä kuulostaa "korkealta" kulutukselta. Itselläni 177hp ( vm. -08) versio, 4kk aikana oli keskikultus 5.7l ja ohjelmoinnin jälkeen se on tippunut 5.3l. Moottoritiellä 16" rengastuksella n. 120km/h ajettaessa pääsee helposti alle 5l kulutuksella. Väännöstä sen verran, toki omani on ohjelmoitu, mutta tasasesti vääntää alhaalta loppuun asti.
Kytkimestä on ajettu nyt n.137tkm ja alkaa olla vaihtokunnossa (huomaa kun lähtee kylmällä koneella liikkelle niin ei tahdo lähteä eteenpäin vaan "töksähtelee") sekä apulaitehihna ja rullat vaihtotarpeessa. Muuta maailmaa mullistavaan en ole tömännyt. *KopKop* :)

- Mikke
BMW 320d E91 LCI xDrive
BMW 525dA E61 LCI
BMW 320d E90
Clutch
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 11
Liittynyt: 16 Tammi 2014, 02:14

Kun taskusta/kädestä/suusta tipahtaa jotain etupenkin ja kardaanitunnelin/kyynärnojan väliin, niin se menee lattialle asti, ja sitten tarvitaan jo kynekologin työkaluja. Kuulostaa pieneltä asialta, mutta esim. myyntiedustajan työssä tämä tulee eteen aika usein. Mulla on siellä lattialla jo monta kynää, kuittia, pastillilaatikkoa ja ties mitä.

Kun se ainoa mukaan tullut kynä tipahtaa käden ulottumattomiin, niin tuntuu, että valmistaja ei ole ajatellut asioita ihan loppuun asti. Olen tottunut siihen, että "paremman väen" autoissa siinä ei ole sellaista rakoa (kuten edellisessä autossani Kia Magentis), mutta Bemarissa (siis e90) on penkit lattialla vähän samaan tyyliin kuin vanhassa Ladassa ;)
Brooks
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 133
Liittynyt: 15 Marras 2012, 23:14
Auto: BMW 318dA LCI 2009

Itsekin kohdannut saman ongelman kuin jäsen Clutch.

Eihän se mikään iso juttu ole, mutta joissakin tilanteissa esimerkiksi kynän tipahtaminen on saattanut vähän harmittaakin.
Clutch
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 11
Liittynyt: 16 Tammi 2014, 02:14

Jossain mainittiin takaluukun itsekseen aukeileminen. Mulle kävi niin jo pari kertaa, kunnes huomasin, että kun avainta käsittelee ja työntää siihen reikäänsä tai vetää pois, niin tulee helposti painaneeksi takaluukun avausnappia vahingossa. Toivon siis, että keskuslukitus ei tältä osin sekoilisi, vaan kyse olisi todella omasta näppihäiriöstä.

Keskuslukitus meni kyllä kaksi kertaa ihan sekaisin. Autossa istuessa se rupesi napsuttelemaan ovia lukkoon ja auki, ja tätä kesti muutaman sekunnin. Toisella kertaa jätin auton pihalle käyntiin, ja kun tulin takaisin, olivat ovet menneet lukkoon. Onneksi oli vara-avain taskussa - se olisi yhtä hyvin voinut olla kotona 450 kilometrin päässä... :dumb:
traveller
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 520
Liittynyt: 28 Heinä 2010, 22:33
Auto: F30 330e

Automaattilukituksen tietyn ajan kuluttua saa kyllä poistettua iDriven/vilkkuviiksen kautta, mutta ei sen kai auton käydessä pitäisi ovia lukita muutenkaan. Kerran tankatessa auto lukitsi itsensä, kun avain oli auton sisällä. Vara-avain pelasti minutkin sillä kertaa, mutta sen jälkeen poistin automaattilukituksen asetuksista.
Clutch
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 11
Liittynyt: 16 Tammi 2014, 02:14

traveller kirjoitti:Automaattilukituksen tietyn ajan kuluttua saa kyllä poistettua iDriven/vilkkuviiksen kautta,...
Tuo oli uutta - kiitos tiedosta! Ostin Bemarin pari kuukautta sitten, ja kun se on tuotu Italiasta, niin en ymmärrä käyttöohjeesta paljon mitään, ja varmaan on paljon kaikenlaista, mitä en ole tajunnut.

Olenkin ihmetellyt näyttöä selatessa niitä avaimen kuvia - saako siitä peräti säädettyä lukkoonmenemisen viivettä, kun siinä on semmoinen asteikko?

Pitää varmaan hankkia se suomenkielinen opas... Soitin Laakkoselle vai mikä se nyt oli, ja hinta on 85 euroa. Olisiko tähän muita ehdotuksia? Löysin netistä englanninkielisen, jolla kyllä pärjää, mutta olisi mukava olla ihan kunnon painettu kirja, jota voi pitää autossa mukana [edit: ja olisi myös mukava olla tästä omasta 320d -mallista eikä vain bensamalleista...] No tästä varmaan on jossain omakin ketjunsa...
Avatar
marko
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 169
Liittynyt: 06 Syys 2012, 11:39

Clutch kirjoitti:
traveller kirjoitti:Automaattilukituksen tietyn ajan kuluttua saa kyllä poistettua iDriven/vilkkuviiksen kautta,...
Pitää varmaan hankkia se suomenkielinen opas... Soitin Laakkoselle vai mikä se nyt oli, ja hinta on 85 euroa. Olisiko tähän muita ehdotuksia?
Sain paperimanuskan BMW:ltä ilmaiseksi. Kysele täältä: info(a)bmw.fi.
Avatar
Raimo Miettinen
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 753
Liittynyt: 04 Marras 2010, 20:03
Auto: BMW 525dA F10 ex. 320dA M-Sport E91, 120da

Onhan nuo sivupeilit pre-lci:ssä aika pienet, vaikka sironkauniit tuollaisena. Omalla kohdalla ei ole ollut ongelmia, mutta ihmettelen miksei turvavyölle ole korkeuden säätöä b-pilarissa.
malaine
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 16
Liittynyt: 23 Maalis 2013, 16:40
Auto: 318i
Paikkakunta: Ylöjärvi

Mutteriohjaus - ohjaus jumittuu 150 km matka-ajon kohdalla moottoritieajossa korjausliikkeet menee ns. yli. Ohjaus palautuu normaaliksi, kun joutuu tulemaan rampista ulos.

Radio on ihan p--stä.

Normipenkit onnettomat, ei tue reisiä ja niistä valuu lattialle.

Ei moottorin lämpömittaria.

Ei öljytikkua eikä öljymääränosoitinta. (Löytynee jostain helkutin hankalan valikon takaa, ei vaan jaksa ettiä) Toivottavasti herjaa kun alarajassa -en tiedä.
Avatar
JP-76
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 393
Liittynyt: 16 Marras 2010, 15:09
Auto: 2014 550iX
Paikkakunta: Kanta-Häme

malaine kirjoitti:Mutteriohjaus - ohjaus jumittuu 150 km matka-ajon kohdalla moottoritieajossa korjausliikkeet menee ns. yli. Ohjaus palautuu normaaliksi, kun joutuu tulemaan rampista ulos.

Radio on ihan p--stä.

Normipenkit onnettomat, ei tue reisiä ja niistä valuu lattialle.

Ei moottorin lämpömittaria.

Ei öljytikkua eikä öljymääränosoitinta. (Löytynee jostain helkutin hankalan valikon takaa, ei vaan jaksa ettiä) Toivottavasti herjaa kun alarajassa -en tiedä.
Kai tossa sun autossa on jotain hyviäkin puolia kun moisella ajat, vai oletko mahdollisesti masokisti :w00t:
malaine
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 16
Liittynyt: 23 Maalis 2013, 16:40
Auto: 318i
Paikkakunta: Ylöjärvi

^joo on masokistin vikaa. Ajoin 10 vuotta Alfoilla, viimeset 7 vuotta 159:llä.

Nyt kohta vuosi ajeltu tällä Bempulla.
No bensaa menee pari litraa vähemmän satasella - kiitos ton säästöviisarin, joka heiluu mittariston alareunassa.

PS. Listasta jäi pois sadetunnistin - aivan älytön keksintö - pyyhkijät viuhtoo milloin lystää. Tihku olis paljon fiksumpi.
Avatar
Casper
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 37
Liittynyt: 02 Touko 2011, 20:34

malaine kirjoitti: PS. Listasta jäi pois sadetunnistin - aivan älytön keksintö - pyyhkijät viuhtoo milloin lystää. Tihku olis paljon fiksumpi.
Hyvä varuste. Alusta anturi uudelleen, niin toimii taas järkevästi
BMW E90 MonacoBlau Metallic N52B25 -07
BMW E81 Alpinweiss N43B20 -11
avl
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 10
Liittynyt: 16 Joulu 2013, 20:05

Itse olen ollut todella positiivisesti yllättynyt omasta e90 330i lci äänentoistosta, ostin auton saksasta enkä kiinnittänyt silloin äänentoistojuttuihin mitään huomiota ostopäätöstä tehdessä ja se olikin paras kaikista autoista mitä olen ajanut. Ei ala särisemään vaikka miten kovalle laittaisi volumen.
LWL
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 76
Liittynyt: 27 Tammi 2011, 09:27
Paikkakunta: Heinola

malaine kirjoitti:Ei öljytikkua eikä öljymääränosoitinta. (Löytynee jostain helkutin hankalan valikon takaa, ei vaan jaksa ettiä) Toivottavasti herjaa kun alarajassa -en tiedä.
Öljymäärän saa näkyviin vasemman viiksen pikku nipukasta valitsemalla sopiva kohta ja sitten painallus päänipukasta. Näyttää määrän vasta noin 9km ajon jälkeen.
Vastaa Viestiin