Itse tuli hankittua erityiskilvet ihan vain sen takia, koska niistä on tullut haaveiltua jo vuosia. Tiesin, että ne olivat kiinni 1.3 litraisessa Corollassa ja, että joku kaunis päivä pitäisi soittaa ja kysyä olisiko kilvet myytävänä. Vuosia vain tyydyin tarkistamaan, että ovatko kilvet vielä samassa autossa ja olivathan ne. Alunperin kilvet piti tulla kiinni bemariin, mutta sitten kun samaan aikaan tuli hankittua tuo mini niin siihenhän ne sitten tiensä löysivät. Sopivat mielestäni siihen paremmin ja se auto tulee todennäköisesti pysymään taloudessa pidempään kuin nykyinen bemari.
Kilpien kanssa kävi sinänsä todella hyvä tuuri, että kun lopulta sain itsestäni irti soittaa niiden silloiselle omistajalle, niin hän mainitsi että oli juuri vaihtamassa autoa ja ettei aikonut enää ottaa kilpiä uuteen autoonsa. Hänellä oli ollut ko. kilvet omissa autoissaan 80-luvulta asti, joten nyt oli vuoro vaihtaa omistajaa.
Joten yksi haave täytetty taas
