BMW 325ix E90 2006

Käyttäjät esittelevät autojaan
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Olen ottanut tavaksi pitää autoistani julkisia päiväkirjoja, joten avataanpa tästäkin. Kuten hiljattain esittäytymisketjussa kerroin, solmin viikko sitten kaupat tuollaisesta kolmossarjalaisesta, jossa on omaan kouraan melko passeli varustus. Auto jäi tuolloin vielä kauppaan odottamaan vetokoukun asennusta ja kävin sen tänään hakemassa. Koukun reklamoinkin samantien - puheissa ja kaikissa papereissa on koko ajan ollut kyse irrotettavasta koukusta ja tuo on kiinteä. Minä olen vahvasti sitä mieltä, että myyjäliike saa luvan vaihtaa koukun tilaamaani malliin, joten auto mennee vielä lähiaikoina käymään siellä operoitavana.

Auton alkuperäinen tilaaja on ruksinut listasta nelivedon lisäksi mm. xenonit, sporttipenkit, sporttialustan, tumman sisäkaton, nahkaruorin, manuaaliaskin, automaagi-ilmastoinnin, jarruttelevan cruisen, sadetutkan, parkkitutkan, automaattisia peilihimmennyksiä, kaatuvan takapenkin selkänojan, hälärin sekä sähköisen takalasiverhon ja vielä ryydittänyt auton talviominaisuuksia suoran sähkölämmityksen (Defa) lisäksi myös Webaston liemenpolttimella. Ulkoväriksi on päätynyt Sparkling Graphite Metallic A22 ja sisustaksi Stoff/Leder Citrus/Anthrazit (FFAT).

Mittariin on ehtinyt kertyä n. 142tkm ja suurin osa huoltokirjan leimoista on Laakkoselta ja Schmiedmannilta. Auto vaikuttaa hyväkuntoiselta ja asiallisesti pidetyltä, eli eiköhän tästä käyttöautoksi ole.

Kuva

Kuva

Sisustakuvia ei tullut vielä ruksittua, kun kyydissä oli vähän rengasta ja muuta sälää, mutta eiköhän niitäkin tässä joku päivä tule napsittua.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Avatar
Raimo Miettinen
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 753
Liittynyt: 04 Marras 2010, 20:03
Auto: BMW 525dA F10 ex. 320dA M-Sport E91, 120da

Talven liukkaita odotellessa! Mielenkiintoinen varustelista, kun ei kuitenkaan m-sport (kattoverhoilu, sport-penkit, ratti).
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Juu, hassun oloisesti ruksittu, tiedä sitten miksi näin. Wikipedia listaa M-Sport -pakettiin (tosin jenkkilässä) tälläisen sisällön:
Wikipedia kirjoitti: M sport package (USD$3.750) – Park distance control, 18” wheels, M steering wheel, M sports leather steering wheel with paddle shifters, sports suspension, shadow line exterior trim, increased top speed limiter, anthracite roof lining, sport seats, aerodynamic kit
Noistahan autossa on tosiaan PDC, 18" vanteet, tumma katto, sporttipenkit ja nahkainen sporttiratti (tosin ilman nappeja, eli 255 Sports Leather Steering Wheel). Myyjä puhui sporttialustasta, mutta nyt kun varustelistaa katson, ei se omaan silmääni osu. Sinällään aika sama, alusta kuitenkin on hyvä - melko mukava, mutta hyvinkin napakka.

Shadow line exterior trim meinaisi varmaan mustia ikkuna- yms listoja? Korisarja ainakin puuttuu, joskin E90 on omaan silmään ihan kivan näköinen ilmankin (ehkä jopa parempi, kun ei mikään ybertykki ole). Olisiko M-Sport -paketti ollut vielä juuri sen verran kalliimpi, että siitä on haluttu ruksia mieluummin ne alkuperäisen ostajan mielestä oleelliset osat tms.

Takana on nyt n. 500km, ajotieturin nollailin jossain 300km takaperin ja kun tuon jälkeen on tullut ajettua vähän tavallista enemmän kaupungissa ja mutkateillä (290 oli vaan pakko käydä kokeilemassa, tosin sen sai ajaa melko pitkälti cruisella), seisoi kuvaushetkellä tieturin ruudulla keskikulutuksena 8,7l/100km. Odotus on, että arkiajossa tipahtaa tuosta parisen desiä, eli sinne 8,5l/100km tienooseen tai vähän alle. Moottori on paatuneelle turbokuskille vähän outo, kun se pyörii kauniisti ja tasaisesti vielä reilusti alle 1500rpm, mutta oikein mitään ei meinaa tapahtua ennenkö taulussa on joku 4000rpm (no joo, kerää se vauhtia, mutta rauhallisemmin kuin vääntävämmät turbokoneet), vaan eiköhän tähänkin totu - johan tallissa on kaksi muutakin vapaahengitteistä ajokkia.

Rosteriputkistoa tää ehkä vähän kaipais, nykyisellä röörillä tuo rivikuutonen ei juttele oikeastaan mitään. Eihän sivistyneisyys sinällään pahasta ole, mutta kyllä pieni, sellainen hillitty murina olisi paikoillaan. Tarvii pitää silmät auki, jos jostain kävelee järkihintainen ja asiallisen oloinen putkisetti vastaan. Radio taitaa myös mennä vaihtoon - vaikka orggis sopii kivasti tehtaan linjoihin, niin MP3 -toisto SD-kortilta ja bluetooth-HF houkuttelevat kovasti. Jälkimmäisen kai saisi orggiksenakin haalittua, mutta SDHC-slotteja ei taida orggissoittimiin olla tarjolla? iDriveä autossa ei ole, joten soittimen vaihto on tiettävästi suht. helppoa eikä ole isoa näyttöä killittämässä valoa sisälle yöllä (joo, sen saa kuulemma pois päältä).

Sisältähän auto näyttää tältä:
Kuva
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Avatar
Squamish
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 626
Liittynyt: 27 Joulu 2010, 21:58
Auto: F15 eDrive
Paikkakunta: Helsinki

Hieno väri ja hienot vanteet. Tämä on mielestäni sellainen hyvällä tavalla old school BMW nelivedolla höystettynä. :thuup:
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Joo, hämmästyttävän nätti ollakseen harmaa :tong:. Mukana tulleet talvivanteet onkin sitten susirumat bling blingit -mallit, joten ne mennee vaihtoon, kunhan vastaan osuu passeli satsi 17" mielellään orggisvanteita.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Dodiin, Metroauto Tikkurila hoiti virheensä erinomaisen hienosti ja nyt autossa on irroitettava peräkoukku, kuten tilattuna oli. Tästä pisteet heille.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Aina kun ostaa auton, pitää soittaa vakuutusyhtiöön ja kerrata että mites tää nyt tällä kertaa menikään. Postissa tuli turvaseloste (ei vielä varsinainen vakuutuskirja), jossa liikennevakuutuksen bonarit on 0 ja kaskosta puuttuu kampanja-alennus (eka vuosi -50%). No, bonarit kuulemma oli kuitenkin onnistuttu hakemaan oikein, mutta kampanja-alennuksen asiakaspalvelija sai korjattua. Samalla tuli otettua kauppaa tehdessä unohtunut lasivakuutus. Näillä tempuilla ensi vuoden vakuutusmaksuista lähti turvaselosteen lukemasta n. 690e pois, eli melko kannattava puhelu.

Nyt on takana vähän reilu tuhannen kilsaa, eikä ostokrapulaa näy eikä kuulu. Perstuntumalta ajotieturin väittämä 8,3-8,4l/100km (laski tuonne parin päivän työmatka-ajolla, vaikka tänään tykitin motaria menomatkan) taitaa olla tonteilla, enkä auton spekseihin nähden osaa pitää tuota yhtään pahana lukemana. On myös linjassa virallisiin kulutuslukemiin nähden.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Juha
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1336
Liittynyt: 20 Tammi 2012, 10:40
Auto: BMW 740 Le x-drive G12
Ford Ranger Wildtrak
Paikkakunta: Kaarina

Onnittelut loistavasta autovalinnasta!

Meillä tuollainen just samanlainen ja samanvuotinen palveli kakkosautona vaimolle ja kärryn vedossa. Käynti on aivan jumalaisen kaunista, vetoa riittää pitkälle sellaisiin kierroksiin, joista diesel voi vain unelmoida ja se hiljaisuus...

Pitkillä reissuilla tuon saa menemään seiskalla alkaviin kulutuslukemiin, mutta meillä kaupunki/työmatka-ajossa se oli 12-13 litran luokkaa...

Että pitikin vaihtaa farkun tarpeen takia 320d:hen... Jonkun aikaa jo nettiautoa taas selattu, josko löytyisi 325i/330i/335i tourinkina sopivasti.
Ex:
F11 530dA XD M-Sport, E46 325i cabrio, F11 525 dA XD, F10 530dA XD M-Sport, E91 320xdA, e90 325xiA, F01 730d, e65 730dA, e61 530dA LCI M-Sport, e90 318iA, e60 530xdA LCI, e39 530dA Touring M-Sport, e46 316iA, e39 530dAT, e39 523iAT, e30 320i
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Joo, matkassa varmaan tosiaan menee alle kasin - sitä pääsee kokeilemaan sitten, kun tulee matkaa ajettavaksi. Mulla työmatkaan kuuluu n. 10% kaupunkiajoa (yleensä ei ruuhkaista, mutta hidasta ja hivenen pumppaavaa) konttorin päässä. Kodin päässä vastaavasti 10% onkin sitten "paikallinen pikataival", eli suhteellisen mukava mutkainen asfalttipätkä, mitä ei heikommilla keleillä viitsi cruisella ajaa. Positiivisin yllätys on motarikulutus - se hieno viisari osoittelee kasin lukemia vielä Suomen suurimmassa sallitussakin tasaisella maalla.

Eiköhän tällä pari vuotta jaksa taas työmatkaa ajaa :).
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

144126 km
Ruuvailin alle talvirenkaat, nastoitettua ja vanhaa, mutta hyväkuntoisen oloista Micheliniä (jotka auton mukana tulivat). Perstuntumalta ääni hiljeni ja muuttui ja kulutus taisi hieman laskea. Yllättävän hyvät ovat ajaa, saa nähdä onko vielä pitoa tallella kunhan jäitä tulee.

Katselin samalla että etujarrupalat menevät vaihtoon seuraavassa huollossa. Ainakin etutolpissa lukee keltaisella Bilstein, onko moisia ruuvattu paikoilleen jo tehtaalla vai onko ehditty jo kertaalleen vaihtaa? Huoltokirjassa ei ole aiheesta ainakaan merkintää ja silmällä katsellen auto näytti korkeammalta kuin kaverin M-sport, eli ainakin korkeus lie vakion tienoossa.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Taisi olla 28.10., kun Uudenmaan Autovarustelusta lopsahti matkaan Webastolle kaukosäädin. Parantaa polttimen käyttömukavuutta huomattavasti.

Ostohetkellä oli 6000km matkaa Vehicle Check -huoltoon, joten samalla reissulla kun hain Webaston kapulan, varailin ajan Schmiedmannille, joka on kätevästi lähellä työpaikkaa. Samalla sovittiin vaihdettavaksi etujarrupalat, joista oli edellisen huollon kuitissa maininta, että eivät ole enää parhaassa terässä. 17.11.2014 jätin auton Schmiedmannin hellään hoivaan. Kotvan päästä soittivat, että palojen lisäksi myös levyt kannattaisi vaihtaa. Jarrujen kanssa on turha leikkiä, vastasin myöntävästi. Autoa hakiessa rehellisesti sanoen hivenen vitutti. Ei sillä, etteikö Schmiedmann olisi tehnyt työtänsä, vaan sillä, että autosta löytyi paljon pahempia vikoja kuin olin odottanut. Merkinnöissä oli väljyyksiä sekä lisäksi reilu öljyvuoto.

Eli 148194km ajoneuvon tarkistus sekä etujarrupalat ja -levyt.

No, koska auto on varsin hiljattain ostettu ja autoon juuri ennen kaupantekoa suoritetun kuntotarkistuksen mukaan autossa ei tälläisiä vikoja ole, kirjoitin asiasta reklaamation myyjäliikkelle eli Tikkurilan Metroautolle. Metroauto otti auton tutkittavaksi 27.11. ja antoi vara-auton tilalle tutkinnan ajaksi. Välysten vakavuus (kuten myöhemmin myös katsastuksessa varmistui) oli vahvasti liioteltua, mutta öljyvuoto olikin odotettua pahempi. Iltapäivällä tulleen soiton yhteydessä sanat "sulta on lohko halki" oli kieltämättä melko julmaa kuultavaa. Auton kasaaminen takaisin ajokuntoon vei seuraavaan päivään asti ja samalla molemmat osapuolet sai miettimisaikaa tilanteelle.

Perjantaina kymmenen aikoihin aamulla puhelin taas soi. Auto oli jälleen ajokunnossa ja ongelmaan oli löytynyt sopiva ratkaisukin, Metroauto oli löytänyt 162tkm ajetun moottorin ja ehdottikin moottorin vaihtoa, joka kyllä minulle passasi ok. Hain auton takaisin ajoon, Metroauto tilasi moottorin sekä muut operaatioon tarvittavat palikat. Samalla itse löin euroja tiskiin kampuran takastefan, uuden kytkimen ja raitisilmasuodattimen verran. Kaksi ekaa kun kannattaa vaihtaa kun kone on joka tapauksessa pöydällä ja raikkari, koska se olisi ainoa huoltokohde seuraavan 30tkm matkan sisällä.

Maanantaina 8.12., kun osat olivat tulleet, vein auton operoitavaksi. Metroauto tarjosi tilalle remontin ajaksi tuoreehkon Opel Astran. Perjantaina 12.12. remontti oli valmis ja autokin pesty, joten luovutin Opelin takaisin Metroautolle ja sain Bemarin taas alle. Ymmärrän kyllä ihmistä, joka ostaa Astran, se on ihan järkevän tuntuinen auto. Ymmärrän paremmin itseäni, kun ostin samanhintaisen, 7 vuotta vanhemman bemarin :D.

Eli 151237km vaihdettu moottori (käytetty, ajettu 162tkm), uusittu kampuran takastefa sekä kytkin ja raitisilmasuodatin.

Metroauto Tikkurilalle suuret kiitokset varsin asiallisesta toiminnasta reklamaatiotilanteessa. Kaikki meni kuin suoraan oppikirjasta, en ole kertaakaan aikasemmin missään kohdannut vastaavaa. Toiminta oli nopeaa, asiallista ja rehellistä. Tämän kokemuksen perusteella tekee mieli jatkossakin asioida heillä.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Kuten ketjun alussa totesin, orggisradio ei ihmeisiin taivu. Koska mieli teki parempaa, otin yhteyttä jo hyväksi havaittuun Powersetiin. Homma kariutui ensin siihen, että soitin näytti olevan kiinni MOSTissa ja sen vaihto katkaisee väylän. Kyselin Böntiltä muutenkin autoon pieniä koodausjuttuja ja samalla, että saako selville mitä MOSTissa luuraa. Mies vastasi että tottahan toki, mutta varustelistan perusteella ei mitään. Tästä rohkaistuneena nyppäsin kuidun irti radiosta, totesin auton toimivan täydellisesti ja palasin asiaan Powersetin kanssa. Ostoskoriin tarttui Pioneer DEH-80PRS, johtosarja-adapteri, antenniadapteri ja naamataulusovitin ja tilaus lähti tiistaina 16.12. Kävin eilen hakemassa kamat postista ja tänään pääsin asiaan.

Soittimessa on bluetooth-handsfree, joten aloitetaan asennus mikrofonista, joka löysi paikkansa taustapeilin varresta:
Kuva

Sitten nypin ilmastoinnin ohjauspaneelin ja orggissoittimen irti:
Kuva

Johtosarja-adapteriin kuuluu oma kaiutinyksikkö auton radion kautta toistamia varoitusääniä sekä pakkitutkaa varten. Mietin hetken että mihin tuon törppäisi ja nykäsin kojetaulun päältä ilmasuuttimien ja keskikaiuttimen peitelevyn pois. Koska tähän ei onneksi ole keskikaiutinta survottu, niin tuollahan oli sopivasti valmis paikka, joskin liian iso. Leipaisin kuitulevystä pikaisesti sovittimen:
Kuva

Rumahan se on, mutta onneksi jää piiloon. Lisäksi Maston 121 korjaa värivirheet, joten huolta rumuudesta ei tarvi kantaa. Tässä vaiheessa tajusin, että mistähän pirusta tuonne nykäisee piuhan... Vaan eipä hätää, koska tuo vaakapaneeli kojetaulusta lähtee helpolla irti:
Kuva

Kuten todettu, Maston 121 korjaa värivirheet. Kuitulevyadapterin kiinnitin kojelautaan Pattexin järeähköllä No more nails -kaksinaamateipillä. Siltä varalta, että tuo teippi tuottaisi ensimmäisen pettymyksensä (on se 3,5v pitänyt yhdessä autossa rekisterikilpiä kiinni, eli kestää vähän säätäkin...) varmistin vielä yläpuolisen pehmeyden huopatarroilla:
Kuva

Ei muuta kuin pinohiireen piuhat kiinni:
Kuva

...ja toteamaan, että mitään ei ämyreistä kuulu. Aivosolu konsultoi pikaisesti vierustoveriaan ja tulivat siihen tulokseen, että vahvistin ei herää. Onneksi on internet, eli ei muuta kuin tarkistamaan että olisiko tässä kivasti erillinen herätevirta vahvarille CAN-käskyn sijasta - on. Herätevirta löytyy (tai siis ei löytynyt) soittimen liittimen pinnistä 13, joten siihen herätevirran kytkemällä vahvarikin heräsi henkiin.

Ei se ihan yhtä kaunis ole kuin orggis, mutta pirusti parempi. Eikä se nyt ihan kauhealtakaan näytä, väritkin sopii bemmiin ihan hyvin:
Kuva
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
E81
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 582
Liittynyt: 09 Huhti 2010, 16:01
Auto: F30 320iA Sportline

Edelliset:
E92 325iA
E81 118i

Lohko halki!? :wassat:

Miten on mahdollista?
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Sitä on ihmetelty useamman ihmisen voimin. Erikoista, mutta mahdollista - kuulemma jostain pakosarjan alta halki niin, että auton käydessä sieltä puski öljyä pihalle. Ennekin olen kuullut tapauksista, joissa jäähdytysnestekanava on halki jäätymisen seurauksena, mutta öljykanava oli minullekin uutta.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Olisi varmaan pitänyt pysyä italialaisissa, Alfa sentään toimi pakkasessa :lol:.

Ilmeisesti BMW on ollut kateellinen Volkkarin talviautomaineelle ja maanitellut kilpailijalta Team Doorhandlen avukseen. Jos takakontin erehtyy avaamaan pakkasella, sen saaminen kiinni on kategoriassa "Temppu ja kuinka se tehdään" - ja siitäkin huolimatta auto vielä luulee sen olevan auki pitkän aikaa kiinnisaamisen jälkeen. Ikkunat sentään pysyvät pakkasella kiinni (riippumatta siitä, haluaisiko niitä aukoa vaiko eikö). Myös vasemman takaoven lukkomekanismi ilmaisee ajoittain ensimmäisiä PPVK-huollonkaipuitansa.

No, onhan tällä toki jo 8 vuotta ikää, mutta silti jäätyvä voitelujankki lukkomekanismeissa on kieltämättä ikävä yllätys. Pitää purkaa kaikki auki, putsata ja voidella kunnolla. Samallahan sinne sitten toki paiskoo äänieristeitä paikoilleen, kun tilaisuus sallii.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Moottorinvaihdosta on nyt n. 3600km. Pyörähdin aamulla Metroautolla näyttämässä bemaria ihan varmuuden vuoksi. Käyttivät siis auton ylhäällä ja katsoivat että ei ole nestevuotoja, irronneita/irti jääneitä osia ja että kaikki on muutenkin ok. Öljytaso näyttäisi pysyvän ylämerkissä ja auto toimii muutenkin (moottorin osalta siis, jäätyvien lukkojen ei) moitteetta ja sai tarkistuksestakin puhtaat paperit, eli hyvältä näyttää.

Pysähdyin kotimatkalla Motonetissä ja riipasin mukaan Defan 4A ylläpitolaturin. Aloin joutessani illan mittaan mallailemaan että miten se konetilaan istuu ja sehän melkein huomaamatta halusikin samantien jäädä paikoilleen. Mitäänhän mä en tällä laskennallisesti tee kun akku saa latausta muutenkin, mutta ei siitä haittaakaan ole, etenkään jos lomilla tms tulee pätkäajoa harrastettua. Ja sopiihan tuo ajatuksena auton muutenkin kattavan esilämmityslaitteiston (josta muuten korjaus aloitusviestiin, Webasto on asennettu kesällä 2013, ei vielä ekan omistajan aikana) sekaan varsin hienosti.

Rock on! Kolmen tunnin päästä napsahtaa autoon lämmöt päälle, joten pitänee painua nukkumaan että ehtii vetää vähän lepiä ennenkö pitää lähteä kohti suolakaivosta - ja Schmiedmannia, joka tarkistaa huomisaamuna marraskuussa asentamansa jarrulevyt, koska auto on ruvennut tärisemään jarrutuksissa.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Schmiedmann tarkisti jarrut, eikä niissä ole hätäpäivää, vaan syyllinen jarruttaessa tuntuvaan vapinaan on mitä ilmeisimmin väljälksi osoittautunut raidetangon sisäpää. Jännä vaan, että tuntuu nimenomaan jarruttaessa.

On ilmeisesti hyvä idea katkaista radion jatkuva virta (kuten moni muukin jatkuva virta) tunnin päästä auton sammutuksesta, koska BMW on päätynyt moiseen ratkaisuun. Tämän takia Pioneer hukkaa osan asetuksistaan (ei onneksi ääniasetuksia). Tein diodikytkennän, jolla muistivirta saadaan haettua eri lähteestä kuin varsinainen käyttövirta, nyt pitää vaan löytää se oikeasti jatkuva virta. Yritän eka etsiä rohkeasti sulaketaulusta sulakehaaroittimen avulla.

Eilen tuli vihdoin perehdyttyä myös takaluukun lukitusmekanismiin.

Ensten verhoilu irti. Kiinnitysnappulat lähtee kätevästi tuollaisella verhoilutyökalulla, joka löytyy Motonetista kympin hintaisesta sarjasta:
Kuva

Itse lukkomekanismi on kiinni kolmella ruuvilla (Torx T-30):
Kuva

Lukkopesästä tulee vaijeri lukkomekanismille. Joko siis pitää irroittaa vaijeri tai ottaa lukkopesäkin mukaan. Minä päädyin jälkimmäiseen, koska se antaa mahdollisuuden harjoittaa puhdistustoimintaa myös sille lukkopesälle. Kuvassa näkyy myös loput verhoilutyökalusarjasta:
Kuva

Lukkomekanismi pöydälle ja klipsejä auki. Kuvasta katsoen takareunasta löytyy kolme, tuosta kolosta vasemmalla yksi ja pari tuollaista nystyrää (kuvan keskellä) on vielä harmittamassa. Lisäksi itse salpaa pitelevät niitit on niitattu tästä pintamuovista läpi (no (user)serviceable parts inside):
Kuva

Onneksi saksalainen ystäväni Robert B. on tehnyt oivan akkuporakoneen, joten näytin niiteille poranterää. Niitä ei kannata porata liian pitkälle, koska tosiaan ovat tärkeitä itse lukkomekanismin toimimisen kannalta. Sisältäpäin koneisto on yksinkertainen, niinkuin tietty sopii ollakin.
Kuva

Vanhoista vaseliineista osa oli vielä ihan asiallisen oloista, osa oli muuttunut muovimaisen kiinteäksi :conf:. Ja osa tosiaan mitä ilmeisimmin jäätyi. Puhdistin vanhat jankit pois ja levittelin tilalle CRC:n valkoista litiumrasvaa (no, osan tuostakin vielä pyyhin pois):
Kuva

Lukkopesän puhdistin ulkoisesti ja siinä määrin mitä aukomatta pystyy, sisäisesti. Lisäksi testasin toimivuuden ja ruuttasin sinnekin rasvaa sisään. Sitten ei muuta kuin rojuja takaisin autoon kiinni ja sieltähän löytyi ensi kesälle lisää projektoitavaa. Lukkopesän ympärillä nimittäin kuplii, eli siellä asusteleepi herra Ruoste. Herra ruoste kerää kesällä kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa vaikka johonkin Nissaniin.

Ja kun nyt takaluukun verhoilu oli kätevästi irti, niin samalla lärväsin paikoilleen ensimmäiset vaimennusmatot (StP Black, 1,6mm). Nyt tuota on paikoillaan melkein neljännesneliö ja lisää vielä menee. Ainakin ilman verhoilua luukun sulkemisääni muuttui jo havaittavasti vakuuttavaan suuntaan, vaikka itse ulkopellissä ei vaimennusmattoa vielä tippaakaan ole:
Kuva

En vielä laittanut verhoilua takaisin paikoilleen. Ensin pitää varmistua lukon toimivuudesta ja pujotella vaimennusmattoa ainakin siihen ulkopeltiinkin kiinni.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Lukkohan toimii hienosti ja verhoilukin on ollut paikallaan jo pitkään, vaimennusmattoa tuonne taisi mennä puolisen neliötä.

Eilen aamulla lähdin töihin enkä pitkälle päässyt, ennenkö tauluun lävähti keltainen helikopteri eli tunnetummin moottorinvaihtovalo. Koodi pihalle, P0015, pakonokan ajoitus liian myöhäisellä. Pellin alle pikainen tarkistus että auto kuulostaa normaalilta ja heti seitsemältä puhelu Metroautoon, kun vaihtoautotakuu on vielä voimassa (joskin kilsojen puolesta siinä hilkulla). Aika löytyi heti seuraavalle päivälle ja tänä aamuna ajelin töiden sijasta suoraan Metroautoon, jossa tarkistivat vikamuistin, ajoivat VANOS-testin ja vaihtoivat pakonokan solenoidin, joka näillä näkymin meni tosiaan vielä tuon vaihtoautotakuun piikkiin. Jättivät vielä tapauksen sen verran auki, että tarkkaillaan sattuuko uudestaan jos ongelma tulisikin nokalta itseltään. Mittarissa korjaushetkellä n. 162400km.

Vikavalon syttymisestä korjatun auton takaisinsaamiseen n. 26h. Jälleen kerran Metroautolle täydet pisteet ripeästä, kohteliaasta ja asiallisesta palvelusta. :thuup:
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Koska olen nörtti ja tykkään datasta, laitoin puhelimelle telineen kojetaulun yläreunaan, että saa siinä pyöritellä Torquella kaikkia jänniä infoja autosta (no, kyllä se tarvittaessa leikkii navigaattoria ja jakaa ympärilleen intternettiä):
Kuva

Teline on kiinni listan taakse ja kojetaulun sisään taitellulla temppuvanteella niin, ettei autoon tarvinnut tehdä yhtäkään reikää eikä koesovituksessa jäänyt ainuttakaan näkyvää jälkeä, eli tuo on poistettavissa huomaamattomasti. Lisäksi ostin Tarjoustalosta edullisen 2 ampeerin kännykkälaturin, vaihdoin tupakansytytintökkelin tilalle kunnolliset johdot ja törkkäsin kiinni radion kaveriksi. Itse laturi on siis piilossa kojetaulun sisällä ja tuon kirkkaan paneelin päätyraosta mittariston puolelta tulee mahdollisimman pieni ja sievä johtolenkki telineelle. Ei näy, ei häiritte ja toimii.

Tänään käytiin tallilla leipomassa kaverin autoon takapenkin kiinnikkeitä ja kun tulitöiden jälkeen on aina hyvä viettää tallilla vähintään se parin tunnin kipinävuoro, otin itsellenikin puuhaa mukaan STP:n paketin muodossa. Kaverin sulattaessa Saabin peltejä yhteen nyppäsin vasemmasta takaovesta ovipahvin irti:
Kuva

Tuo kosteussuoja on kiinni elastisella liimalla, täytyy löytää jostain vastaavaa ennen kasaamista. Mutta irti lähti sekin:
Kuva

Kuten kuvasta näkyy (ja koputtamalla kuuluu), ulkopinnalla vastassa on ihan pelkkää peltiä. Koska pelkkä pelti näyttää ja kuulostaa ikävältä, sommittelin sille kaveriksi vaimennusmattoa:
Kuva

Samaa rataa tietty myös oikeanpuoleiseen oveen:
Kuva

Pellin ääni koputtelemalla muuttui tosiaan radikaalisti. Vaikka verhoilut on vielä irti, niin ovi myös sulkeutuu jo hieman jämäkämmällä soundilla. Aiemmin takapainotteinen rengaskumina siirtyi yllättäen etupainotteiseksi. Oikeanpuoleinen ovi suhisee ilman sisäverhoilua, pitää siis tarkistaa että ovi on tarkasti kohdallaan ja tiiviste kunnossa. Bitumilevy pääsi loppumaan. Pitää hakea lisää bitumilevyä kaupasta ja käydä lukkomekanismit läpi nyt kun on verhoilut irti.

Mittarilukema alkaa nyt 171, eli karvan vajaa 30tkm on takana tämän laitteen ratissa.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1277
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XE
350i DHC
159 Berlina
33 P4
Paikkakunta: Janakkala

Bemmiin tuli sähkövika - vasen enkelinsilmä on pimeä. Tilasin siis uudet polttimot, pistää nyt molemmin puolin uusiksi kun kerran ruvetaan.

Jatkoin tänään takaovien vaimennusoperaatiota. Blokkasin ovista sisemmän pellin isot reiät:
Kuva

Lisäksi lisäsin massaa itse ovipahvissa:
Kuva

Pahviin nakkasin päälle vielä BiPlastia koppaamaan mahdolliset korkeammat taajuudet:
Kuva

Tilanne on tähän mennessä rehellisesti sanoen uskomaton. Korva väittää, että auto on nyt moottoritiellä urissa hiljaisempi kuin aiemmin urien ulkopuolella. Korvaa voi toki vaivata pseudoefekti, mutta samaa väittää puhelimen äänentasomittari. Absoluuttisina lukuina en tosin luota tuohon yhtään, mutta ero aiempaan lukemaan samalla kombolla (sama softa, sama puhelin, sama teline) kertoo kuitenkin jotain. Seuraavaksi etuovet, joskin voisi samalla katsella niihin paremmat kaiuttimet, kun kerran ruvetaan aukomaan.

Suosittelen vaimennusjumppaa lämpimästi, jos ajometeli ja rengaskumu häiritsee.

Meinasin samalla aukomisella purkaa ja putsata lukko- ja kahvamekanismit, mutta tutustuin niiden kiinnitykseen ja totesin, että en ehkä sittenkään revi niitä irti kun kerran toimivat kuitenkin ihan hyvin. Voitelin näkyvät osat (ja sen, mitä purkamatta näkymättömiin osiin saa suihkittua) CRC:n valkoisella litiumrasvalla. Samaa kamaa päätyi myös kaikkien ovien saranoihin sekä rajoittimiin.

Tsekkasin myös ovien kohdistukset. Oikea takaovi oli kuin olikin paikallaan, kuten myös etuovet, mutta vasen takaovi roikkui hieman. Ei roiku enää, käänsin sen siis oikeaan asentoon.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Vastaa Viestiin