2-litraiset vaihtoehdot, uhat ja mahdollisuudet

Yleistä keskustelua, uutisia ja linkkejä autoilusta sekä liikenteestä
Balggis
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 3
Liittynyt: 08 Touko 2020, 05:18

12 vuoden tauon jälkeen persottelee paluu Bemarin rattiin. Olen nyt katsonut ensisijaisesta 2.0 koneella olevaa autoa. Ykkösvaihtoehdoksi on kallistunut 3-sarjan Gran Turismo. Pidän GT:n ulkonäöstä todella paljon sekä sen hulppeat tilat ovat juuri sitä mitä haen, eikä hieman korkeampi maavara ole pahitteeksi, koska autolla tarvitsee päästää myös asfaltoitujen teiden ulkopuolelle mökille. Vuosimallivaihtoehdot ovat asettuneet budjetista johtuen 2014-2017, riippuen autosta ja tähtäin alle 100 000 km ajetussa autossa. Toisaalta, en sulje pois myöskään 5-sarjan farkkua tai jopa X3:sta sen takia, että niissä ensimmäisessä kohtaa tarpeita tilat ja toisessa maavara.

Omasta BMW-omistuksesta on jo aikaa ja aika vähän sillä aikaa on tullut luettua teknisistä asioista tai yleensäkään tullut tutustuttua mitä eri F- jne "mallikoodien" takana on. Olen myös yrittänyt kahlata lukemattomia keskusteluja, mutta yleensä keskustelut ymmärrettävästikin menevät siihen, että viitataan "mallikoodin" E ja F yms. Ja menen sekaisin niistä, :conf: -

Siis yksinkertaisesti: onko 2.0 -koneella myytävät (esim. 320D, 320D GrT, 520D ja X3 2.0 D) samalla voimalinjalla, samalla koneella? Etsin autoa n. 10 vuoden kulkimiseksi eli kuvittelen ajavani autolla kilometrit n. 50 000 - n. 230 000. Ymmärrän, että noilla kilometreillä autoon tulee tietysti useampi "öljyhuolto", mutta myös jarruosia, koiraluita ja raidetangon päitä; näistä pikkujutuista en ole huolissani. Xdrivestä olen ymmärtänyt, että sen kanssa saattaa tulla ongelmia, mutta onko diesel huolettomampi kuin bensa? Mikä näiden 2.0 bensan tai dieselin ero toisiinsa on luotettavuudessa?

En nyt kiinnitä hirveästi huomiota varustetasoon eli niihin nyt ei kannata "takertua". Ja moottoritehon riittävyys suhteessa auton kokoon ovat myös sinänsä toissijaisia, koska näillä ei kuitenkaan tarvitse kilometrin suoraa ohitukseen niin kuin jollakin muulla autolla. Hifi-laitteetkaan eivät ole olennaisia tai se onko autossa valopakettia tai taulutelkkarin kokoista navi-näyttöä. Yksinkertaisesti kiinnostaa tekninen kestävyys muilta osin kuin näistä "pienemmistä kulutusosista".

Kiitän vastauksista! :thuup:
M-Sport
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 177
Liittynyt: 01 Helmi 2020, 15:37
Paikkakunta: Munchen, Germany

Itsellä oli aikanaan 3GT suoralla 3 l diesel—kuutoskoneella. Jäi hyvä kuva ja kulkua piisasi. Äänimaailma kutosella hyvä. Pari asiaa jäi negatiivisena mieleen, ei ollut nelivetoa haitta vain talvella ja jalkatilat takana hulppeat, mutta pitkällä matkustajalla pääntila oli ongelma. Tämä vaivasi, jos takamatkustaja yli 180 cm. Muuten siis loistava ja luotettava auto. Eiköhän molempia 2 l koneitakin uskalla ostaa, jos huoltohistoria on hyvä. Jos hintaero ei ole suuri, kannustan valitsemaan 3 l myllyn, aivan mahtava. Vaikka tehoa ei tarvitsisi, kaikesta aistii että siellä sitä tasaista vääntöä on.
jaki
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1274
Liittynyt: 22 Joulu 2010, 10:52
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Balggis kirjoitti: ↑08 Touko 2020, 05:43mutta onko diesel huolettomampi kuin bensa? Mikä näiden 2.0 bensan tai dieselin ero toisiinsa on luotettavuudessa?
Ehdottomasti diesel. Noissa on joko viimeisiä N47 koneita, joissa ei ketjuongelmia juurikaan enää ole tai sitten jo B47, jossa en ole ketjuongelmista kuullutkaan. B47:ssahan oli jotain jäänmuodostusjuttuja ilmanputsarissa, joka rikkoo turboja, mutta siihenkin on ratkaisu olemassa. Jos on EGR- ongelmia, niihinhän lienee aktio vieläkin olemassa. Bensoissa alkaa olemaan käyntiongelmia, kun kilometrejä tulee enemmän.
Lisäksi dieseleitä on tarjolla pilvin pimein, eli valikoimaa riittää ja hinnatkin varmaan kohtuullisemmat.
Jos pätäkkää riittää, ehdottomasti, kuten edellinen kirjoitti, 3l, vaikkei tehoja tarvitsiskaan. Äänimaailma on tyystin eri.
http://www.jakiltech.fi BMW diagnostiikka & ohjelmointeja. FRM3 korjaukset, DME DDE kloonaukset, jne
Balggis
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 3
Liittynyt: 08 Touko 2020, 05:18

Joo, vähän yllätyinkin tuosta 2-litraisen dieselin rouskutuksesta. Toisaalta se ei kuitenkaan nostanut ajossa kabiiniin mitenkään tolkutonta meteliä eli jotenkin se rouskutus "katosi" maantievauhdissa. Yli 180-senttisiä siellä takapenkillä tuskin kovin usein matkustaa eli takapenkin päätilaa en mieti. Enemmän sitä muuta tilaa eli takakontin iso koko yhdistettynä lastausaukon suuruuteen ja nostokynnyksen mataluuteen on nyt nostanut tämän Gran Turismon vaihtoehto ykköseksi. Tuollaisella tilaihmeellä kuittaa hyvin usein peräkärryn tarpeen mikä taas tulisi sedaneissa monta kertaa vuodessa vastaan.
M-Sport
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 177
Liittynyt: 01 Helmi 2020, 15:37
Paikkakunta: Munchen, Germany

Käy kuitenkin kokeeksi ennen päätöstäsi ajamassa 3 l diesel. Olisi kiva kuulla kokemuksiasi ajon jälkeen.
Balggis
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 3
Liittynyt: 08 Touko 2020, 05:18

En itse asiassa ollut pohtinut tätä 3-litraista vaihtoehtoa - harmillisen paljon vain vähemmän valikoimaa 2-litraiseen verrattuna. Eihän se kyllä yhtään haittaisi, jos tuo 2-litrainen olisi vähän nätimpi käynniltään.
M-Sport
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 177
Liittynyt: 01 Helmi 2020, 15:37
Paikkakunta: Munchen, Germany

Tuosta kokeilemaan. Sanoisin, että Laakkosen M-sport GT olisi aika makea:
https://www.autotalli.com/vaihtoauto/37 ... pe=usedCar
https://www.autotalli.com/vaihtoauto/37 ... pe=usedCar
https://www.autotalli.com/vaihtoauto/37 ... pe=usedCar
Saa muuten korona-aikana varmasti sangen raakasti laskettua pyyntiä, veikkaisin että kalleinkin pirssi lähtee 41 t€, jos väliraha on yli 25 t€.
M-Sport
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 177
Liittynyt: 01 Helmi 2020, 15:37
Paikkakunta: Munchen, Germany

Ai niin sellainen huono puoli tuli vielä mieleen.
3GT on varustettu karmittomin lasein. Ongelmia olisi ollut, ellei oma auto olisi ollut webastolla varustettu ja joko katoksessa ja lämpimässä tallissa päivittäin.
Hankala juttu Suomen talvessa.
Wonderi
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1885
Liittynyt: 20 Syys 2015, 00:39
Paikkakunta: Nokia

Onko karmittomista laseista oikeita ongelmia? Jos ikkuna jäätyy, vedetäään kahvasta vähän kovemmin niin aukeaa se, sitten jääkravalla irrotetaan lasin alareunan jää ennen sulkemista.

Muuten vaihtaisin kyllä karmittomat lasit koska tahansa karmillisiin, karmittomat suhisee vähän enemmän ja oven sulkemisäänessä rämpsähdystä eikä bemarimainen *thud*.
salmol
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 4227
Liittynyt: 18 Loka 2012, 19:33
Auto: BMW M 1000 XR
Paikkakunta: Helsinki

Wonderi kirjoitti: ↑11 Touko 2020, 05:56 Onko karmittomista laseista oikeita ongelmia? Jos ikkuna jäätyy, vedetäään kahvasta vähän kovemmin niin aukeaa se, sitten jääkravalla irrotetaan lasin alareunan jää ennen sulkemista.

Muuten vaihtaisin kyllä karmittomat lasit koska tahansa karmillisiin, karmittomat suhisee vähän enemmän ja oven sulkemisäänessä rämpsähdystä eikä bemarimainen *thud*.
Itselläni nelosessa karmittomat ikkunat eivät suhisseet eivätkä jäätyneet koskaan.
Ex: BMW F36 420dA xDrive, BMW F30 320dA, BMW R 850 R, Volvo C30 2.0dA, Volvo S80 2.9, Opel Vectra 1.6 S, Peugeot 309 1.6
Aero
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1278
Liittynyt: 14 Marras 2011, 16:10
Auto: XF
159 Berlina
348 TB
350i DHC
Paikkakunta: Janakkala

Puhtaat pinnat jäätyy vähempi kuin likaiset -> säännöllinen siivous auttaa kyllä tuohon. Ei puhtaitakaan täydellisen jäätymättömiksi voi luvata, mutta helpottaa tilannetta.
Silence! Is the moment between everyone
Is the best friend you have in the world
That moment in time will help you to survive
Lara Fabian - Silence
Avatar
lerppu
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 24
Liittynyt: 10 Kesä 2014, 15:07
Auto: BMW F48 X1 xDrive25e '21
BMW F31 320i xDrive '18

Kahden F34:n omistajuuden rintaäänellä karmiton lasi ei ole harmiton. Ok, on näitä muissakin kinnereissä ollut, eikä niissäkään kotimaan oloissa ole talvikaudella ollut pelkkää juhlaa. Viimetalvi suojattoman kotipihaparkin kanssa sujui tosin vallan mallikkaasti, mutta kuluneen talven kaltaista ihanuutta ei voine jokaiselle vuodelle luvata... Lasi siis jäätyy kyllä yläasentoonsa puhtaudesta tai erilaisten taika-aineiden levityksestä riippumatta liittyen olosuhteisiin ja esilämmityksen puutteeseen. Ei tietenkään aina, mutta kun kosteudet ja kylmän vaihtelut osuu juuri sopivasti, niin lasi voi jäädä kantamaan huulen ulkopuolelle ovea sulkiessa. Varsinkin auton ikääntyessä. Paariamoottorit ovat myös pulmallisia, varsinkin bensapuolella. Jos autoon hankkii neljä sylinteriä, niin moottorimallinimessa ei saa olla kirjainta N. Tästä on itsellä kahden venyneen ketjun kokemus.

Muutoin loistava perheauto. GT nimi on harhaanjohtava, tämä on pienelle perheelle paras valinta mukavuuden, tilojen ja käytännön suorituskyvyn suhteen. Neliveto on kelvollinen. Siksipä jo kaksi peräkkäin perheautona.
BRot
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 209
Liittynyt: 15 Marras 2012, 00:41

Ei missään nimessä kannata ostaa N47 koneella! Nimimerkillä C-revision koneeseen vaihdettu ketju n. 20tkm kohdalla. Aiheesta keskustelua tälläkin foorumilla.
wsaarja
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 505
Liittynyt: 18 Heinä 2016, 19:44

BRot kirjoitti: ↑12 Touko 2020, 11:34 Ei missään nimessä kannata ostaa N47 koneella! Nimimerkillä C-revision koneeseen vaihdettu ketju n. 20tkm kohdalla. Aiheesta keskustelua tälläkin foorumilla.
Ei se niin yksioikoista ole. Minun N47:lla ajettiin 200tkm ilman mitään murheita kun lähti vaihtoon.
VolvostaBemariin
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1450
Liittynyt: 09 Huhti 2011, 15:05
Auto: G05 45e 2020
F45 225xe 2020

wsaarja kirjoitti: ↑12 Touko 2020, 11:44
BRot kirjoitti: ↑12 Touko 2020, 11:34 Ei missään nimessä kannata ostaa N47 koneella! Nimimerkillä C-revision koneeseen vaihdettu ketju n. 20tkm kohdalla. Aiheesta keskustelua tälläkin foorumilla.
Ei se niin yksioikoista ole. Minun N47:lla ajettiin 200tkm ilman mitään murheita kun lähti vaihtoon.
Juuri näin! Itsellä oli 2x F25 tuolla koneella ja yhteensä 100 000 eikä mitään ketjuhäikkää ja F10:llä ajoin 115 000 koneella ja ei mitään murhetta muuta kuin EGR.n vaihto!
BRot
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 209
Liittynyt: 15 Marras 2012, 00:41

On varmaan joissakin kestanyt, mutta kannattaa harkita ja ymmärtää mitä on tekemässä. Jos ei näe ongelmaksi tuhansien eurojen koneremonttia joka ei välttämättä jää yhteenkertaan niin mikäettei.
salmol
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 4227
Liittynyt: 18 Loka 2012, 19:33
Auto: BMW M 1000 XR
Paikkakunta: Helsinki

BRot kirjoitti: ↑12 Touko 2020, 14:33 On varmaan joissakin kestanyt, mutta kannattaa harkita ja ymmärtää mitä on tekemässä. Jos ei näe ongelmaksi tuhansien eurojen koneremonttia joka ei välttämättä jää yhteenkertaan niin mikäettei.
Kyllä se suurimmassa osassa on kestänyt, täällä foorumeilla tietysti keskustellaan äänekkäästi niistä, joista ketju on mennyt. Mutta jokaista ketjuongelmaista autoa kohtaan on varmaan satoja tai tuhansia vastaavanlaisia, joissa ongelmia ei ole.

Eli ketjuongelmaa ei kannata pelätä, ostat liikkeestä ja pidät huolta että ketju ei äännä ostaessa, niin aika turvallisilla vesillä ollaan.
Ex: BMW F36 420dA xDrive, BMW F30 320dA, BMW R 850 R, Volvo C30 2.0dA, Volvo S80 2.9, Opel Vectra 1.6 S, Peugeot 309 1.6
M-Sport
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 177
Liittynyt: 01 Helmi 2020, 15:37
Paikkakunta: Munchen, Germany

Vielä tuli lisää mieleen 3GT:n harmeja eli takaspoileri. Jotenkin tuntuu teennäiseltä teinilelulta. No ei hätää spoilerin saa napista päälle ja pois. No taisi olla 110 km/h nopeudessa nousee väkisin esiin myös talvella. Jos olet sattunut käymään pesussa ja on pakkasta, kuulu nix ja nax, aukeaa pamauksella tai ei aukea vikavalolla. No eihän Suomessa saa ajaa talvella yli 110, mutta kumminkin.
Muutenkin spoilerikouru oli tyhmästi suunniteltu, vesi jäi makaamaan toisen puolen saranointiin. Paraskeino kuivat kesäisin ja talvisin on spoileri ylös ja kova vauhti.
pedro78
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 71
Liittynyt: 27 Joulu 2016, 13:19
Auto: G30 520da xdrive -18

Onko tämä 3GT yhtä meluisa kuin F30 ja F31? Noissa rengasmelu on ihan sietämätön muuten kelvollisiin autoihin.
M-Sport
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 177
Liittynyt: 01 Helmi 2020, 15:37
Paikkakunta: Munchen, Germany

Ainakaan 3 litraisen dieselin kanssa melu ei ollut mielestäni pahasti läsnä. Voi olla, että muistot on kultaantunut ja ainoastaan 3 litrasen täyteläinen ääni on mielessä.
Vastaa Viestiin