Jees eli auton vaihto olisi ajankohtainen ja olen noin 90% varmuudellä päättänyt että kokeillaan vaihteeksi jotain muuta kuin bemmiä. Pitkällisen pohdinnan jälkeen tähtäimeen asettui C36 AMG. Ei sillä että bemareissa oli mitään vikaa, päinvastoin. Tuntuu vaan että omalle budjetille ei käytettyjen bemareiden valikoimista juuri nyt oikein sopivaa autoa löydy. Muutenkin harrastebemmin hankkiminen on muhinut mielessä, joten mersun voisi hommata huoletta päivittäisajoon pilaantumaan.
On tullut kaiveltua mm. mersuforumia ja ulkomaisia saitteja ja fiilisteltyä youtubea, mutta päätin nyt vielä kysyä kokemuksia ja mielipiteitä täältä "omien puolelta".
Jos sinulla, kaverillasi tai anopin siskon serkulla on/on ollut kyseinen auto tai muuten vaan on kokemusta tai tietoa kiesistä niin kiitos jo etukäteen! Mitä noista kannattaa ostettaessa tsekata ja syynätä? Tyyppivikoja? Miten pärjää ajettavuudessa saman aikakauden motorsporttiin? Joissain lähteissä kehuttu jopa paremmaksi. Itse olen kys autolla heittänyt noin 15min koeajon puolitoista vuotta sitten talvioloissa, joten siitä ei nyt hirveästi mitään kokonaiskuvaa voi muodostaa.
Tarkoitus olisi hakea alle 150 000 km ajettu ja huoltokirjalla varustettu yksilö Saksasta tai Ruotsista.








