Sivu 1/3
BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 09:17
Kirjoittaja Vanos
Tämän päivän Savon Sanomat uutisoi, että BMW erottaa merkkinsä omiin autotaloihinsa ja tästä syystä esimerkiksi Avain Vaunun sopimus BMW-myynnistä raukeaa. Voitaneen olettaa, että Avain Vaunu ei ole ainoa jälleenmyyjä jonka sopimus on katkolla, koska BMW Suomen toimitusjohtajan mukaan tämä on osa suurempaa strategiaa?
Alla Savon Sanomien juttu aiheesta, tämän päivän lehdessä lisää juttua.
Bemarit erilleen muista merkeistä
Automaahantuoja BMW Suomi Oy hakee merkilleen parempaa näkyvyyttä jälleenmyyjäverkostossaan. Umpeutuvia jälleenmyyjäsopimuksia ei uusita, ellei jälleenmyyjä ole valmis uusiin toimitilainvestointeihin.
– Avain Vaunu luopuu BMW:n myynnistä ensi vuoden syyskuussa, kun viisi vuotta kestänyt sopimus päättyy, kertoo Itä-Suomessa toimivan autotalon omistavan Hämeen Autovaruste Oy:n toimitusjohtaja Matti Kröger.
Avain Vaunu luopuu BMW:n myynnistä tilapaineiden takia. Tontilla ei ole laajennusvaraa. BMW:n uudesta osoitteesta Kuopiossa ei ole vielä virallista tietoa.
BMW Suomen toimitusjohtaja Marcel Buining kertoo, että maahantuoja on uusimassa strategiaansa jälleenmyyjien suhteen, mutta tarkempaa tietoa muutoksista on luvassa vasta vuodenvaihteessa.
Savon Sanomien hankkimien tietojen perusteella BMW on siirtymässä käytäntöön, jossa automerkille on varattu kokonaan omat myynti- ja huoltotilat erillisessä autotalossa.
Nykyisin tyypillinen käytäntö on, että monimerkkiliikkeessä on sisustettu merkkikohtainen show room, jossa esimerkiksi tapahtuu uuden auton luovutus asiakkaalle.
– Premium-merkkien välillä on kova kilpailu. BMW:n ostajan ei haluta näkevän samassa liikkeessä Volvoja, Kröger tiivistää asetelman.
BMW:n strategianmuutos on jo osittain toteutunut pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 13:26
Kirjoittaja Mosku
No jaa, eipä ole ainakaan Oulussa vielä erotettu mitenkään muista merkeistä erilliseen rakennukseen (edes osittainkaan). Saman katon alla ovat muiden merkkien kanssa ja jopa ihan vierekkäin esillä mm. Jaguarin ym. kanssa. Volvoihin on jonkin verran hajurakoa jätetty.
Kaikenkaikkiaan bemarilta aika radikaali veto jos tuo toteutuu ja moni liike joutuu luopumaan jälleenmyynnistään jos tontilla ei ole tilaa tai liikkeen paukut eivät riitä investointeihin.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 16:27
Kirjoittaja Ludwig
Autokeskus vissiin tämän vuoksi muutti "Airporttiin". Siellä on BMW:llä omat tilat. Vähän jopa pelottavat, kun on niin laaja tila ja asiakkaita yleensä nolla itseni lisäksi.
Näin ainakin silloin, kun itse olen siellä käynyt.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 17:07
Kirjoittaja Vanos
Mosku kirjoitti:No jaa, eipä ole ainakaan Oulussa vielä erotettu mitenkään muista merkeistä erilliseen rakennukseen (edes osittainkaan). Saman katon alla ovat muiden merkkien kanssa ja jopa ihan vierekkäin esillä mm. Jaguarin ym. kanssa. Volvoihin on jonkin verran hajurakoa jätetty.
Kaikenkaikkiaan bemarilta aika radikaali veto jos tuo toteutuu ja moni liike joutuu luopumaan jälleenmyynnistään jos tontilla ei ole tilaa tai liikkeen paukut eivät riitä investointeihin.
Krögerin mukaan sopimukset loppuvat ensi vuoden syyskuussa, joten eipä niitä muutoksia varmaan vielä ole tapahtunutkaan. Mutta mielenkiintoista nähdä kuinka monen liikkeen sopimus loppuu ja ketkä ovat uudet yhteistyökumppanit esim. uutisessa mainitun Avain Vaunun tilalla. Missä kaikkialla Avain Vaunulla edes on BMW-edustus? Kuopiossa ja Joensuussa ainakin?
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 18:23
Kirjoittaja -sami-
dynamik kirjoitti:– Premium-merkkien välillä on kova kilpailu. BMW:n ostajan ei haluta näkevän samassa liikkeessä Volvoja, Kröger tiivistää asetelman.
Tämä yhdistelmähän on myös Auto-Killassa.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 18:27
Kirjoittaja hkarr
...ja Wetterillä Pohjois-Suomessa.
BMW:llä on tässä ihan hyvä tarkoitus, mutta voi käydä myös huonosti. Monimerkkimyynti on nykyaikaa ja jos pitää tehdä näkyvä pesäero Volvoon yms., niin pienillä paikkakunnilla voi loppua myynti kokonaan. Sitten perään lähtee merkkihuolto ja sitten asiakkaatkin. Toivottavasti em. ei toteudu, mutta ainakin Audille kävi heikosti Kainuussa.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 20:28
Kirjoittaja Turbo
Jopas on erikoinen uutinen.
Kuinkahan käy AutoSalpa ketjun BMW edustukselle, kun saman lasikaton alla myydään rinnakkain mm. BMW:tä, Volvoa, Hyndai, Renault, Daciaa. Juuri viime vuosina ovat rakentaneet täysin uusia lasipalatseja (Porvoo, Kerava) ja tehneet suuria investointeja. Minua ei ole haitannut vaikka saman katon alla on ollut useita merkkejä. Toivottavasti BMW edustus jatkuu.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 21:02
Kirjoittaja Vanos
Turbo kirjoitti:Jopas on erikoinen uutinen.
Kuinkahan käy AutoSalpa ketjun BMW edustukselle, kun saman lasikaton alla myydään rinnakkain mm. BMW:tä, Volvoa, Hyndai, Renault, Daciaa. Juuri viime vuosina ovat rakentaneet täysin uusia lasipalatseja (Porvoo, Kerava) ja tehneet suuria investointeja. Minua ei ole haitannut vaikka saman katon alla on ollut useita merkkejä. Toivottavasti BMW edustus jatkuu.
Kyllähän tämä nyt vähän siltä haiskahtaa, että ensi syksystä lähtien jokainen BMW-myymälä on täysin oma rakennuksensa. Eli jos et ole valmis investoimaan ja eriyttämään BMW:tä omilleen, niin jälleenmyyjä vaihtuu. Laakkosella ei luulisi olevan rahasta kiinni, joten näinköhän tulevaisuudessa meillä on Laakkosen BMW-myymälöitä ympäri Suomea. Minun mielestäni tämä muutos omiin autotaloihin siirtymisestä on vain ja ainostaan hyvä asia.
Mutta mitä käy huoltopisteille kun pienissäkin kaupungeissa on jo nyt useampi valtuutettu BMW-huolto ja uuden jälleenmyyjän kautta tulossa on vielä yksi lisää?
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 21:18
Kirjoittaja JMV
Mielenkiintoista. Mitenhän käy Autokeskuksen BMW-edustuksen joillakin paikkakunnilla. Esimerkiksi Hämeenlinnan liikkeessä on BMW:n lisäksi useita automerkkejä saman katon alla, eikä tontilla ole oikein mitään mahdollisuuksia laajentaa.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 21:35
Kirjoittaja ///Marko
Mosku kirjoitti:No jaa, eipä ole ainakaan Oulussa vielä erotettu mitenkään muista merkeistä erilliseen rakennukseen (edes osittainkaan). Saman katon alla ovat muiden merkkien kanssa ja jopa ihan vierekkäin esillä mm. Jaguarin ym. kanssa. Volvoihin on jonkin verran hajurakoa jätetty.
Teki ne vasta Oulun Wetterillä uuden valkoisen lattian BMW-osastolle ja käänsivät kaikki uudet Bemarit keula kohti ulko-ovea, siinäpä ne muutokset oli tälle vuodelle. Oli kuulemma ihan tehtaalta asti tullut ohjeistus tällaiseen.
Minä en näe käytännössä mitään etua siitä että liike ei myy kuin yhtä merkkiä. Lexuksella tämä konsepti on ollut jo vuosia käytössä eikä siellä sitten montaa autoa ollutkaan. Mielestäni on paljon helpompaa nähdä lähes kaikki itseä kiinnostavat merkit kerralla, kuin sahata ympäriinsä eri merkkien perässä pitkin kaupunkia. Ehkä tuo ajatus toimisi silloin jos kaikki autoliikkeet sijaitsisivat lähellä toisiaan.
Aika vähän minulla silti on asiaa muualle kuin BMW-liikkeeseen. Enimmäkseen silloin kun Passatista laukeaa jotain.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 21:37
Kirjoittaja Turbo
Kyllähän tuo huonoa asia on, jos alkaa eri jälleenmyjien määrä pienentyä ja vain keskittymään muutamalle suurelle esim. Laakkoselle. Vähemmän kilpailua on aina huonoa asia asiakkaan kannalta.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 21:55
Kirjoittaja JiiJii71
Rehellisesti sanottuna tuntuu ehkä hiukan poukkoilulta. Toivon paikallisten jälleenmyyjien kannalta, että ovat ehtineet kuolettaa riittävällä tavalla - joskus aika merkkittävätkin - investoinnit joita ovat tehneet uusien merkkien saamisen myötä. Viittaan tässä nyt esim. Lappeenrannan Auto-Kiltaan. Myymälät, korjaamot, marmoritiskit yms. ovat kokeneet melkoisen muutoksen siitä kun reilu viitisen vuotta sitten taloon tuli BMW merkki. Toimiva, osaava ja motivoitunut jälleenmyyntiverkosto on sekä kuluttajan, että maahantuojan etu. Myönnän toki, että maailma on kovin erinäköinen jos sitä katsoo eteläisestä Saksasta, Äyritieltä Vantaalta tai maakunnissa sijaitsevalta jälleenmyyntipisteeltä...?
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 22:05
Kirjoittaja J1978
JMV kirjoitti:Mielenkiintoista. Mitenhän käy Autokeskuksen BMW-edustuksen joillakin paikkakunnilla. Esimerkiksi Hämeenlinnan liikkeessä on BMW:n lisäksi useita automerkkejä saman katon alla, eikä tontilla ole oikein mitään mahdollisuuksia laajentaa.
Konseptin mukainen ja BMW:n hyväksymä myymälä löytyy ainakin Vantaalta. Eli se säilyy. Hämeenlinnan liike on pieni ja sekava, ahtaalla tontilla, kaikki edustetut merkin saman katon alla ilman suurempia välimatkoja.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 09 Loka 2012, 22:08
Kirjoittaja J1978
dynamik kirjoitti:Turbo kirjoitti:Jopas on erikoinen uutinen.
Kuinkahan käy AutoSalpa ketjun BMW edustukselle, kun saman lasikaton alla myydään rinnakkain mm. BMW:tä, Volvoa, Hyndai, Renault, Daciaa. Juuri viime vuosina ovat rakentaneet täysin uusia lasipalatseja (Porvoo, Kerava) ja tehneet suuria investointeja. Minua ei ole haitannut vaikka saman katon alla on ollut useita merkkejä. Toivottavasti BMW edustus jatkuu.
Kyllähän tämä nyt vähän siltä haiskahtaa, että ensi syksystä lähtien jokainen BMW-myymälä on täysin oma rakennuksensa. Eli jos et ole valmis investoimaan ja eriyttämään BMW:tä omilleen, niin jälleenmyyjä vaihtuu. Laakkosella ei luulisi olevan rahasta kiinni, joten näinköhän tulevaisuudessa meillä on Laakkosen BMW-myymälöitä ympäri Suomea. Minun mielestäni tämä muutos omiin autotaloihin siirtymisestä on vain ja ainostaan hyvä asia.
Mutta mitä käy huoltopisteille kun pienissäkin kaupungeissa on jo nyt useampi valtuutettu BMW-huolto ja uuden jälleenmyyjän kautta tulossa on vielä yksi lisää?
Juttuja olen kuullu, että BMW:n myynti lähtee Autosalvoista pois. Huolto jäisi, mutta myynti olisi lähdössä.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 10 Loka 2012, 00:06
Kirjoittaja JMV
J1978 kirjoitti:Konseptin mukainen ja BMW:n hyväksymä myymälä löytyy ainakin Vantaalta. Eli se säilyy. Hämeenlinnan liike on pieni ja sekava, ahtaalla tontilla, kaikki edustetut merkin saman katon alla ilman suurempia välimatkoja.
Juu, Vantaa onkin kunnossa. Tosiaan tuo Autokeskus Hämeenlinnan piha on todella ahdas ja usein ollut täynnä autoja. Vapaata paikkaa ei oikein tahdo löytää pihalta. F10:llä on hankala pysäköidä sen ahtaisiin ruutuihin, eikä oikein vekslaamistilaakaan ole, vaikka onkin PDC-tutkat apuna. Koeajo-/esittelyautoille hyvin niukasti paikkoja ulkona - ei hyvä.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 10 Loka 2012, 07:56
Kirjoittaja J1978
JMV kirjoitti:J1978 kirjoitti:Konseptin mukainen ja BMW:n hyväksymä myymälä löytyy ainakin Vantaalta. Eli se säilyy. Hämeenlinnan liike on pieni ja sekava, ahtaalla tontilla, kaikki edustetut merkin saman katon alla ilman suurempia välimatkoja.
Juu, Vantaa onkin kunnossa. Tosiaan tuo Autokeskus Hämeenlinnan piha on todella ahdas ja usein ollut täynnä autoja. Vapaata paikkaa ei oikein tahdo löytää pihalta. F10:llä on hankala pysäköidä sen ahtaisiin ruutuihin, eikä oikein vekslaamistilaakaan ole, vaikka onkin PDC-tutkat apuna. Koeajo-/esittelyautoille hyvin niukasti paikkoja ulkona - ei hyvä.
Harmi jos tuo Hämeelinnan bemu-myynti on lakkautettavien listoilla. Meinaan palvelu oli ja on ollut niin mahtavaa ja mukavaa, siis aivan huippua. Sieltä tuli myös paras tarjous ja tarjouspyyntöön vastattiin todella nopeasti vaikka se pyyntö oli mallia sähköposti.
Kaikki on sujunut siellä tähän asti aivan loistavasti...Sääli on, jos loppuu edustus!
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 10 Loka 2012, 10:30
Kirjoittaja Ludwig
Mielenkiintoista tosiaan, että tällaiseen asiaan kiinnitetään huomiota, kun samaan aikaan myyjät ei tiedä myymistään tuotteistaan mitään.
Aika tarkkaan tasan vuosi sitten kiertelin X3:sta ostamassa eri paikoissa ja erityisesti Laakkosen myyjällä oli täysin hukassa mitä mikin lisävaruste tekee ja mihin vaikuttaa.
Esimerkiksi taittuvat peilit, sanoi että jos ne ottaa, niin tulee avaimen mukana muisti, eli peilien asento riippuu millä avaimella avaa auton. Noh, se on vale, koska pitää olla lisäksi sähköjakkarat, jotta muisti toimisi!
Samoin BT-yhteys kännykästä radioon ja puhelut sitä kautta oli kuulemma vakiovaruste, no ei ole...
Listaa voi jatkaa pitkään, mutta jokainen varmaan ymmärtää mitä tarkoitan.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 10 Loka 2012, 10:39
Kirjoittaja Mosku
///Marko kirjoitti:Teki ne vasta Oulun Wetterillä uuden valkoisen lattian BMW-osastolle ja käänsivät kaikki uudet Bemarit keula kohti ulko-ovea, siinäpä ne muutokset oli tälle vuodelle. Oli kuulemma ihan tehtaalta asti tullut ohjeistus tällaiseen.
Ahaa, siis se uusi järjestys liittyikin tähän juttuun. Ajattelin, että ne on muuten vaan sitä bemari osastoa uudistanut ja järjestystä muuttanut. Hyvä kun oikasit.
Uskon, että ainakin Oulun Wetterillä BMW-myynti ja huolto tulee jatkumaan (toivottavasti ainakin). Tontilla kyllä vaikuttaisi olevan tilaa lisärakennukselle kun parkkialueetkin ovat niin laajat ja jos ei rakenneta uutta, niin äkkiäkös Wetteri ostaa vastapäätä olevan ALD-vaihtoautomyymälän itselleen ja perustaa bemaripisteen siihen.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 10 Loka 2012, 14:28
Kirjoittaja Turbo
J1978 kirjoitti:Juttuja olen kuullu, että BMW:n myynti lähtee Autosalvoista pois. Huolto jäisi, mutta myynti olisi lähdössä.
Tuo olisi kyllä harmillinen takaisku, jos BMW myynti katoaisi Autosalpa ketjusta. Siellä on ollut mukava asioida ja kanta-asiakas suhdetta jatkaisin kyllä mielelläni.
Re: BMW jälleenmyyjäverkostossa rajuja muutoksia
Lähetetty: 10 Loka 2012, 14:39
Kirjoittaja Major
Ja jos Laakkos-ketju laajenee tämän takia niin ei kyllä kehitys ole ainakaan parempaan suuntaan...