Takana viikon lomareissu keskisessä Italiassa, jossa tunnetusti sijaitsee Italian autoikonien päämajat. Bolognan ja Modenan väliin jää "Motor Valley'na" tunnettu alue. Muutaman kymmenen kilometrin säteellä on urheiluautojen (ja pyörien) todellinen Centre of Gravity: Ferrari, Maserati, Lamborghini, Pagani, De Tomaso ja Ducati.
Tässä ei nyt sen enempää reissusta muuta kuin, että paikanpäällä oli tietysti päästävä ajamaan paikallista kalustoa. Koeajoja löytyy ainakin kahdesta paikasta. Maranellossa Ferrari-museon vieressä sijaitseva
Pushstart lienee tunnetuin ja parasta valikoimaa tarjoava paikka. Valikoima on keskittynyt oman kylän orhiin, mutta sekä Lamboa että Maseratia saa halutessaan ajoon. Vaihtoehtoinen paikka löytyy Lamborghinin kotikylästä Sant'Agata Bolognesesta.
BullBar tarjoilee vain oman kylän rasseja, joten valikoima on suppeampi kuin Pushstartilla.
Hahmotelmaksi muotoutui kaksi koeajoa ja kumpikin pitäisi tehdä merkin omassa kotikylässä. Lopullinen paletti pysyi auki viime metreille asti, mutta aika aikaisin tuli päätettyä, että koeajot pitää tehdä keskimoottorisilla vaihtoehdoilla. Lambolla ei muuta ole tarjollakaan, mutta Ferrari California oli uudehkona mallina ja avokattoisena ensimmäisenä mielessä. Järjenvalo kuitenkin sanoi, että superauto on kaksipaikkainen ja keskimoottorinen. Piste. Ferrareista mietin F430 Scuderian ja 458 Italian välillä. Scuderiassa olisi raakuutta ja brutaalia asketismia, mutta kyllä Ferrareista 458 Italia oli ehdoton valinta. Lamboista roikuin kahden välillä, mutta matkaan lähdettäessä Aventador oli ykkösvalinta. Kyseessä on kuitenkin vielä toistaiseksi niin harvinainen auto, että sen kokeilussa olisi ainutlaatuista eksotiikkaa.
Ensimmäisenä vuorossa oli Maranellossa tumman harmaa Ferrari 458 Italia. Auto oli lyöty tulille samantien kun oli tiedossa, että lähtö tulee. Aivan kylmällä koneella ei siis tarvinnut lähteä. Co-pilot tervehtii, esittelee itsensä ja pyytää laskeutumaan kabiiniin. Musta sisusta keltaisilla tikkauksilla ja olkavöiden kirkkaan keltaisella pohjalla olevat cavallinot osuu ensimmäisenä silmään. Penkki on todella tyköistuva, selkänoja sivuilta rei'itetty ja tukevimmilla vöillä höystettynä. Penkissä tulee heti kotoinen olo ja ratti osuu juuri oikeaan kohtaan. Mittaristossa keltapohjainen kierroslukumittari dominoi näkymää. Kilometreja mittarissa on 14 tkm. Hallintalaitteiden nopea läpikäynti menee hukkaan, toisessa mutkassa pitää jo kysyä mistä vilkku löytyy. Tärkein asia tulee kuitenkin katsottua, Manettino on asennossa Sport.
Pari ensimmäistä kujaa lämmitellään sekä autoa että kuljettajaa vaihteisto automaattiasennossa. Hieman pitää jo kokeilla miten rokki soi selän takana. Möykkä alkaa 2500-3000 kierroksen välillä ja soundi on todella mahtava. Vaihteisto lyö automaatilla uutta pykälää nopeaan tahtiin ja vaihtaa kohtuu kierroksilla. Kierroslukumittarin punaraja alkaa 9000 kierroksesta. Lämmittelyn jälkeen vaihdetaan manuaalille ja heitetään vettä kiukaalle. Kone ottaa hetkessä kahdeksantonnia, vaihto isommalle antaa pienen potkun ja takapyörä tuntuu hieman pyörähtävän tyhjää, kun hetkeksi katkennut veto palautuu. Vaihto on todella nopea ja siinä on hienosti yhdistetty brutaali voima ja sivistyneisyys. Todella makea fiilis. Himmaus norminopeuksiin lyhyellä jarrutuksella ja latomalla vaihteita alaspäin vetää ihon kananlihalle. Huikeat soundit, aivan käsittämättömän hienot pakoäänet. Äänien lisäksi kaiken mekaanisen liikkeen tuntee syvällä, vaihdot, moottorin rykimisen – kaikki.
Koeajo on lyhyt ja ohikiitävä hetki tällaisen vehkeen ratissa, mutta yllättävän hyvin autoon sai tuntumaa lyhyelläkin pätkällä hiljaisena maanantaiaamuna muun liikenteen seassa. Jousitus on tanakka, mutta maavaraa lukuunottamatta 458 toimii normaaleilla teillä todella sivistyneesti. Sisusta on laadukas, vaikkakin hieman tyylien sekamelskaa. Ratti on alun sekavuudesta huolimatta erinomaisesti käteen sopiva ja toimiva. Ajettavuudesta on turha sanoa mitään, kun ei siitä mitään omaa tuntumaa saanut. Mutkiin mentiin sen verran varovasti, ettei ominaisuuksista saanut käsitystä. Voimalinja on huikea ja muistuttaa jälleen kerran minkä vuoksi korkealta kiertäviä bensavapareita vielä tehdään. Upea auto, kertakaikkiaan mahtava.
Maranellon jälkeen naviin osoitteeksi Sant'Agata Bolognese. Ensin käynti Lambon museossa ja tien toiselle puolelle Härkäbaariin pastalle. Pienen selvityksen jälkeen selviää, että koeajoautoksi löytyy Gallardo Spyder 15 min odottelulla. Aventadoria ei saa paikalle kohtuuajassa, joten avo-Gallardon on kelvattava. Aventadorin puuttuminen kaivelee, vaikka paikan Gallardo on sekin tiukimmasta päästä. Kyseessä on LP570-4 Performante -versio eli avomallin Superleggeraa vastaava hiilikuidulla kevennetty malli. Tässä on Ferrariin verrattuna aika tavanomainen urheilujakkara. Kokomustassa sisustassa on alcantaraa ja hiilikuitua, mm. ovipaneelit ja keskikonsoli on kokonaan hiilikuitua. Mittaristo on perinteinen iso nopeus- ja kierroslukumittari set-up, joiden väliin jää ajotietokoneen näyttö. Mittarissa on 20 tkm. Ratissa taisi olla myös hiilikuitua, joka teki tuntuman hieman kovaksi. Vaihdeläpyskät ja vilkkuviikset oli ehkä hieman rimpulat. En tiedä oliko ne kevennetyt tähän malliin vai vakionakin tuollaiset. Keskikonsolissa näkyi jotain audimaisuuksia, mutta se ei häirinnyt. Pienissä yksityiskohdissa Gallardo on ehkä himpun liian tavallinen verrattuna 458:aan. Tosin autothan ovat eri aikakauden tuotteita, mutta etenkin Superleggeran/Performanten tulisi pystyä kilpailemaan 458:n kanssa joka osa-alueella. Perusmallin ikä alkaa jo näkyä.
Liikkeelle lähdettäessä pettymys Lambon ison tykin puuttumisesta vaivaa ja parhaat fiilikset ei meinaa irrota millään, vaikka katto auki painellaan. Apukuski kehottaa ajamaan automaatilla, jos haluaa käyttää voimaa, joten manuaalivaihdon nopeus jää arvoimatta. Alkumatka mennään ilman sport-asentoa ja äänet ja fiilis jää hieman vaisuksi. Toki katto auki ja moottori 50 cm selän takana saa aikaan kiitettävää raikua kierroksilla. Takaisin tullessa pääsee kokeilemaan mitä laite tarjoaa sport-moodissa. Ja tarjoaahan se, mittariin kertyy nopeutta reippaasti, mutta jotenkin 458 oli selvästi parempi vähän kaikessa. Ferkun äänet oli terävämmät, kone otti kierroksia herkemmin ja kiersi korkeammalle, voima tuntui fyysisemmin ja ohjaus oli tunnokkaampi. Laatikosta ei saa oikein kuvaa, kun käsin vaihtaminen pysyy pannassa. Ei se ainakaan Ferraria parempi ole, mutta kuinka paljon se häviää, jää epäselväksi. Äänistä vielä sen verran, että Lambolla on oma soundi, joka löytyy Gallardostakin. Äänet on hyvät, mutta Ferrarin kirkkaampi soundi vie omassa asteikossani selvän voiton. Performante on hieno auto, mutta tuntuu jotenkin siviiliautolta kilpuri jälkeen. Särmiä on hiottu ja neliveto näille hevosvoimille kuulostaa saksalaisella insinööriajattelulla järkevälle. Onko syynä neliveto vai mikä, mutta näilläkään hevosvoimilla Lambo ei tunnu tippaakaan vaaralliselta, pelkästään urheilulliselta. Superautolta odottaisi, että härällä olisi edelleen pallit. 458:ssa oli sopivaa terävyyttä käyttäytymisessä, joka Gallardosta puuttuu. Olisiko Aventador ollut se Lamborghini, jossa olisi ollut vielä vaaran tuntua – A car that's trying to kill you? - niinkuin Richard Hammond kysyi.
Näistä kahdesta 458 Italia otti selvän voiton. Voi olla, että Gallardo kärsi hieman ajojärjestyksestä ja muista olosuhdeasioista. Hienoja autoja joka tapauksessa molemmat ja molemmat kelpaisi kotiin anytime.
Perhana mikä tykki, upeat äänet, loistava ajettava ja kyllä tosiaan muutkin sen huomasi kun antoi happea 
Tuskin tulee ihan hetkeen tästä parempaa ajettua. Tuo oli varmasti sitä ajamisen iloa 
Tai noh.. X6M kyllä oli melko erikoinen mutta ei se nyt parasta kyytiä tarjonnut vaikka tuntuikin oudolta että moinen tonnikeiju voi niin ketterästi hypätä eteenpäin 
